torstai 27. toukokuuta 2010

Ekan vuoden viimeinen palautettava työ...

Nyt kun kaikki kirjalliset tehtävät on palautettu ja opinnäytetyö suoritettu hyväksytysti, on jäljellä enää plastisen sommittelun kurssin työ koululle kiikuttamista vaille valmis.
Plastinen sommitteluhan on kolmiulotteista sommittelua, eli vaihtoehtoina työlle oli reliefi, pienoisveistos, tilanjakaja tai mobile. Itse toteutin tuon viimeisen, eli mobilen.

Tehtäväksiannossa oli, että työ tehtäisiin mahdollisimman pitkälle kotoa jo löytyvistä ja/tai kierrätettävistä materiaaleista. Juuri ison rempan tultua kotona valmiiksi voitte kuvitella, että kaikki ylimääräinen roina on tarkasti siivottu nurkista pois, joten siksi tuon kierrätysteeman sain unohtaa samoin tein.
Käsityö ja askartelumateriaalit oli tietysti kaikki tarkasti tallessa, joten aluksi suunnittelin tekeväni paperinarusta kukkamobilen.



Tuo kotoa löytynyt naru oli kuitenkin jotenkin liian tönkköä, eikä kukista tullut mielestäni kauniita ja niitä oli ikävä vääntääkin, joten siirryin seuraavalle laatikolleni.
Sieltä löytyi huovutusvillaa ja -neulain. Eikä liene yllätys että vaaleanpunaista villaa oli pariakin eri sävyä jemmassa! ☺



Eli siitä sitten ruusuja huovuttamaan!
Ja kun vielä kaivelin "aarre"laatikoitan, oli päivänselvää, että myös helmiä ja timantteja pitää saada mukaan! Tuliko tää yllätyksenä?! ;)


No okei...tunnustan, että nuo "oksien" kärkiin kiinnitetyt timantit ostin vartavasten tätä työtä varten (Tiimarista 2,40 €!), mut ettehän kerro Ullalle! ;) Kaikki muu löytyikin sitte laatikoista...jopa tuo vihreänä versoava satiininauha. Mihinköhän tarkotukseen lie senkin joskus olen ostanut...kortteja varten varmaan.

Mut kun sitten nää kaikki härpäkkeet yhdistettiin riippumaan poikien vanhaan, nyt vihreällä päällystettyyn renkaanheittorenkaaseen (mikä sana!), syntyi:


Ihan 100 vuoden unen verran en jaksanut ruusuja huovuttaa, joten siksi on tyytyminen vain päiväuneen!
Ihanaa tehdä jotain näin pehmeää, ruusuista ja romanttista! ♥


tiistai 11. toukokuuta 2010

Ensimmäinen näyttö!

Tiistaina 18.5.2010 arvioidaan meidän, luokkakaverini Johannan ja minun, ensimmäinen opinnäytetyö, jonka saimme tehdä Littoisten verkatehtaalla olevaan ihanaan asuntoon.


Asunnon päätyseinä on lähes tulkoon kokonaan pelkkää korkeaa ikkunaa...verhojen valmispituus on jopa 3,5 metriä!


Asunto on sisutettu tyylikkäästi tummapuisilla, vanhoilla ja uusvanhoilla huonekaluilla ja esineillä. Kuparin sävyä löytyy useammastakin kohtaa asunnosta ja siitä nappasimme idean verhojen kankaiksi.

Verhojen lisäksi teimme verhojen kankaista kaksi koristetyynyä sohvalle ja huonekalukankaasta istuintyynyt ruokailutuoleihin.
Ruokailutuolien kankaasta jäi sen verran ylimääräistä, että pieni jakkarakin sai pehmustetun päällisen.


Verhot tehtiin epäsymmetrisesti niin, että toisella puolella on vain läpikuultava verho ja toisella puolella läpikuultavan kaverina silkkimäinen, paksumpi verho.


Portfolio näytöstä on melkein valmis...tiistaina sen sitten kuulee miten olemme onnistuneet.
Itse olemme kovasti tyytyväisiä!☺

perjantai 7. toukokuuta 2010

Koko luokan yhteinen projekti...äidinkielenluokan uudistus.

Saimme maanantaina päätökseen koko luokan yhteisen projektin, jonka tilaaja oli yhden koulumme yksikön äidinkielenopettaja, kun kävimme asentamassa verhot ja muut tarvikkeet paikoilleen. Alunperin oli tarkoitus uusia vain verhot, mutta jotenkin se siitä sitten vähän laajeni... ☺

Luokassa on "mielenkiintoisesti" pitkä rivi matalia yläikkunoita, vaikkei kellaritilasta olekaan kyse. Vanha verho oli rypytetty kappa tarranauhalla laudan päälle kiinnitettynä.


Jokin aikaa sitten luokkaan on hankittu uudet tuolit, joiden värimaailma on aivan muuta kuin verhojen. Tuolit olivatkin innoituksen lähde uusia verhoja suunniteltaessa.


Paloturvallisesta Drapilux-kankaasta löytyi yllättävän hyvin kaikki kuusi tuoleissa olevaa väriä.


Seinälle, verhojen alle, Elina suunnitteli ja toteutti kolme runotaulua...ja tietty edelleen samaa värimaailmaa noudattaen.


Katossa kulkeva ruma ilmastointiputki olisi ollut mahdoton tehtävä peittää mitenkään, joten teimme sen, mitä oli tehtävissä ja korostimme sitä punaisella maalilla. Ja siitä tuli ikäänkuin punainen lanka koko juttuun!
Hyllyjen päälle hankittiin erilaisia säilytyslaatikoita ja vanha tummapuinen naulakko maalattiin siniseksi.



Ikkunaseinää vastapäätä olevat kaksi suurta ilmoitustaulua haluttiin myös pirteämmiksi ja niinpä ne päällystettiin hauskalla sarjakuvakankaalla, jota värjättiin sieltä täältä tehosteväreillä.


Vielä lopuksi pöytien päällä olevat sähköpistokerasiat piilotettiin pieniin verhokankaan tilkuista tehtyihin suojuksiin.


Kokonaisuudesta tuli ainakin toteuttajien mielestä paljon entistä pirteämpi ja innostavampi! Eikä runsaat kirkkaat värit tehnyt tilasta yhtään liian levotonta.
Totuuden nimissä täytyy vielä mainita, että maalaustyöt teki joku muu kuin meidän luokka...tosin täysin meidän suunnitelmien mukaan. ☺
Jännityksellä jäämme odottamaan luokkaa käyttävien oppilaitten ja opettajien kommentteja!