Näytetään tekstit, joissa on tunniste artesaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste artesaani. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. maaliskuuta 2010

Valokuvauskurssin satoa...

Valokuvauskurssin päätteksi saimme tehtäväksi valokuvakansion, jossa piti olla opettajan määrittelemät kuvat käytyjen aihealueitten mukaan.


Sarjatuotteen valmistuksen yhteydessä olen toteuttanut kolmen tyynyn sarjan, joista tein kuvasarjan aiheesta 8 kuvakokoa. Eli yleisnäkymästä lähestytään kohdetta niin, että viimeisessä kuvassa on enää lähikuva jostain kohteen yksityiskohdasta.


Minulle ehdottomasti vaikeinta oli kuvata liikettä itse suljinaikaa säätämällä. Ensimmäisessä kuvassa liike näkyy vain kohteen asennosta. Toisessa liikkuva kohde näyttää olevan paikallaan ja liike näkyy taustassa ja kolmannessa itse kohde on liikkuva.

Tulppaanin avulla kuvasin staattisen ja dynaamisen kuvan.


Jannen "maraton-jäniksen" avulla tein syväterävyysharjoituksen, jossa käsin säädettiin aukon kokoa. Näin manuaalisäädöllä syväterävän kuvan saaminen ei ollut minulle ihan helppoa.


Ja vielä kokonaan manuaalikuvauksella piti kuvata kolme kuvaa: tuote omassa ympäristössä, tuote vieraassa ympäristössä ja tuote studiossa.


Valokuvaus on mukavaa ja vie mukanaan... ja paljon on vielä opittavaa! ☺
Posted by Picasa

maanantai 17. elokuuta 2009

Tänään se alkoi...




Pitkän innostuneen ja jännittyneenkin odotuksen jälkeen tänään vihdoin alkoivat Loimaan ammatti- ja aikuiskoulutuskeskuksessa artesaaniopintoni. Minusta tulee isona sisustaja! :) ...vai tuleekohan sittenkään...vähän tuntui tänään rimakauhua kun käytiin läpi tulevaa kolmea vuotta näyttötöineen yms...noinkohan sitä enää osaa edes opiskella tässä iässä.
Ryhmämme vaikutti kovin mukavalta, joten eiköhän se tästä...nyt nukkumaan että jaksan aamulla nousta lähettämään pojat ekaan koulupäiväänsä ja itse illalla taas ajaa Loimaalle.