maanantai 16. heinäkuuta 2012

Akkunat Kirkkonummella

Ompelin Ystävälle Akkuna-verhot pitkinä sivuverhoina.



Kiitos Katrille kuvista, joiden avulla saan tallennettua myös nuo verhot tänne "päiväkirjaani"!



Tänään on kesäloman eka päivä ja sadetta pukkaa taivaalta...taitaa olla aika ommella tyynyjä... ☺



sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Raumlaissi akknoi Turkulaisessa ikkunassa.

Suunnilleen vuosi on kulunut edellisestä päivityksestä ja tässä välissä artesaaniopinnot on jo saatu onnellisesti päätökseen.

Toissa viikolla otin töissä lounaalle yhden uuden sisustuslehden mukaani. Heti päätoimittajajutussa oli kuva verhoista ja juttua siitä miten juttumatkalla Raumalla oli tarttunut tuo kangas hänelle mukaan. 
Kankaassa on painettuna piirroksia raumalaisista vanhoista ikkunoista. Ja ikkunan alla on kauniilla tekstillä kadunnimi, jolla ikkuna sijaitsee.
No tuota kangastahan syntyjään raumalaisen oli ihan pakko saada!

Myös ystäväni Kirkkonummelta (Raumalla syntynyt hänkin) innostui myös kankaasta ja kun torstaina iltapäivällä sovimme minkälaiset verhot hänelle tehdään, jo perjantaiaamuna matkahuolto toi kangaspaketin Turkuun. Ja heti lauantai aamuna kangas pääsi saksien ja ompelukoneen painijalan alle. :) 



Kangas on ohutta, mutta ryhdikästä, TODELLA kaunista pellavaa. 

Ystävän keittiöön ompelin sivuverhot ja itselleni samalla periaatteella kapan. Itsellenikin olisin halunnut sivuverhot, mutta ikkunan malli ei oikein anna sitä myöden. Ei kotona eikä mökillä, jonne verhot lopulta päätyy jossain vaiheessa.


Kotona on pyörinyt jo jonkin aikaa käyttämätön varjostinkehikko, johon oli nyt ihan pakko väsätä varjostin. Ei siitä pitkän tauon jälkeen ihan täydellinen tullut, mutta riittävän lähelle kuitenkin niin, että kehtaan sen täälläkin esitellä...ja täällähän ei onneks kaikki yksityiskohdat niin tarkasti näy. ;)

Muutama tyyny oli ajatuksena ommella vielä, mutta aurinko paistoi vintin kattoikkunasta NIIN lämpösesti niskaan kun ompelin, että oli pakko antaa periksi ja mennä pihalle. Ne tyynyt valmistuu ehkä sitten kun taas sataa.



lauantai 18. kesäkuuta 2011

Siskon talon verhoprojektit + vähän muutaki...

Sisko perheineen rakennutti itelleen talon ja minä sain kunnian olla mukana sisustuspuuhissa ja ommella heille verhot + muita tekstiilejä.

Talossa kautta linjan on pääväreinä valkoinen ja harmaa ryhditettynä mustalla.

Vanhimman boitsun huoneeseen tehosteväriksi valikoitui turkoosi. Pojilla on jokaisella huoneessaa yhdellä seinällä valokuvatapetti. Tässä huoneessa on kivipino, josta on napattu tuo takaseinän hiekan sävy. Verhoiksi tänne ompelin purjerengasverhot...kaikkialle muualle yllättäin tulikin laskosverhoja! :)
Huoneen Herra on jo parikymppinen, joten hänelle sopii tällanen vähän miehekkäämpi tyyli.


Keskimmäinen, kummipoikani, pelaa jenkkifutista ja joukkueen väri on oranssi...huoneen tehosteväristä ei edes voitu keskustella! Sen verran neuvottelut tuotti onneksi kuitenkin tulosta, että verhoista ei oranssia löydy! ;)
Tän huoneen haasteet oli tuon ison ikkunan koko ja se, että verhon tuli olla pimentävä. Tuosta ikkunasta paistaa aurinko sisälle koko päivän ja lisäksi tässä huoneessa sijaitsee talon kotiteatteri.


Juniori ihastui tähän älppärikankaaseen ja niin siitä napattiin hänen huoneeseensa punainen väri yksityiskohtiin. Myös kuvatapetti on pääväriltään punainen.
Tuo iso vino ikkuna on suoraan päin aurinkoa ja siksi siihenkin tuli pimentävä verho. Vinon laskosverhon tekeminen aiheutti hiukan päänvaivaa, mutta hyvin se on toiminut. Laskokset nousevat niin ylös kuin suoraa osaa riittää.

Tähän huoneeseen on vielä suunnitteilla sängyn "pääty", joka kuitenkin tehdään sängyn pitkälle sivulle ja näin siitä tulee ikäänkuin sohva...siitä varmasti lisää myöhemmin.


Talon yläkerrassa on vielä aulan lisäksi myös poikien kylppäri. Tänne en ole mitään ommellut, mut laitanpa kuvia silti kun minusta näyttää niin hyvältä! :)
Tuossa wc-seinämän takana on suihku.


Sitten alakertaan...
Ja kohta saatte arvata mikä on mun siskon (JA MUN!) lemppariväri! ;)

Aloitetaan makuuhuoneesta.
Verho on kevyt, valkoinen pellavalaskosverho, jossa tereenä ja alareunan tehosteena on haalea pinkki. Tuo sama väri löytyy takaseinän tapetista. Jaa jaa...saas nähdä koska ompelija saa sängylle tyynyjä noista pellavista!


Tässä kodinhoitohuoneessa pyykkääminen yms on varmasti keskimääräistä mukavampaa:


Laskosverho tehtiin Vallilan iki-ihanasta Mon Amour -perhoskankaasta. Alakaapit on korkeakiiltoiset mustat ja vetiminä on upeat "timantit"! Loistava yhdistelmä!
Huoneen perällä, peilin kohdalla sijaitsee rouvan paklauspiste. :)

Alakerran WC jatkaa (tällä hetkellä) samalla väriteemalla. Yllättäin!
Ja juu...ei täälläkään mitään mun tekemää! :)


Olohuoneen puolelle siirryttäessä tuo pinkki vähän "haalistuu" ja kääntyy ehkä aavistuksen lohenpunaiseen päin. 
Isot ikkunat saa peitettyä pahimman paisteen aikana lamelliverhoilla, mutta yksinäinen pikkuikkuna suorastaa vaati verhoa somistuksekseen. Laskosverhoista ainoastaan tämä on valesellanen.


Verhon kanssa samasta kankaasta on myös sohvan irtotyynyt. Rahin päällystin verhokankaan kanssa samasta "perheestä" olevalla yksivärisellä kankaalla. Se oli mielenkiintoinen projekti, jossa sormet ja hermot oli välillä tiukilla...lähinnä tuon "irto"patjan takia.

Iittalan Koko-astiat on kivoja muodoiltaan ja väreiltään...etenkin se Aqua miellyttää silmää kovasti. Fiksua onkin tehdä niin, että hankkii astioita ja sen jälkeen lähtee etsimään samanväristä verhokangasta! JUU TODELLA! Ja vielä sillä vaatimuksella että sen pitää olla raitanen tms. Kukat ja koukerot on poissuljettu peräseinän tapetin takia!

Lopputulos on se, että verho tehtiin Eurokankaan pinnoitetusta pöytäliinakankaasta...siis sellasesta vähän kernimäisestä! Ja voitte arvata, ettei kangas sen pintakäsittelyn jälkeen ole enää ihan suora! MRRrrr....
No mut loppu hyvin, kaikki hyvin ja keittiössäkin on nyt laskosverho tismalleen sellasella kuosilla ja värillä kuin oli ajatuskin! :D 



Saunaosasto on ihanan tumma ja tunnelmallinen! Eilisellä kaupunkikierroksella sisko sai tänne täydennyksenä vielä "liituraitaset" laudeliinat ja saunatyynyt sekä suihkun puolelle turkoosin suihkumaton + vähän muuta rekvisiittaa ko värissä.

Tän tilan ehdoton helmi kuitenkin mun mielestä on toi kristallikruunu!


Työhuoneen verhot on vielä suunitteluasteella...nyt on nää kiireisimmät saatu tehtyä!

Oi kuinka mä tykkään et heillä on ihana talo! ♥



maanantai 2. toukokuuta 2011

Huovutuksia ja kirjontaa

Tältä näyttää minun huovutettu ja kirjailtu tuoteperheeni.
Suunnitelmat oli alun perin jotain aivan muuta ja paljon suurempaa, mutta jälles yllättäin aika tuli vastaan ja oli pakko vähän oikoa paikoin.


Valmiiksi näyttelyymme ehti kolmiosaisen seinävaatteen keskimmäinen osa, johon tein trapuntokirjonnalla ruusun.


Ja tietty vähän helmiä piti kanssa saada mukaan!


Tämä trapunto vei mun sydämen aivan täysin...nyt päässä pyörii vaan tonneittain ajatuksia missä tuota ihanuutta voisi käyttää! 

Pikkunen tyyny sai pitää mukavan rosoiset, huovutetut reunat näkysällä ja kylkeensä se sai villakangassuikaleesta tehdyt ruusut. 


Villan väliin olen huovuttanut rosaa silkkikangasta...siksi ruusujen terälehdet hiukan punertaa.


Torkkupeitosta tuli vähän liian paksu ollakseen mukava ja pehmeä, mutta kun ei mene liian lähelle, näyttää sekin ihan hyvältä! ;)

Ja jotta tuotteista tulisi oikeasti perhe, myös peiton kahdessa kulmassa on ruusut. Nuo ruusut sai myös vähän aluslehtiä...tarkoitus oli tehdä enemmänkin nauhakirjontaa, mutta jotenkaan se ei näyttänytkään ihan siltä kuin suunnittelin ja niinpä jäi toteuttamatta.


 Tuoteperheeni ulkopuolelta näyttelyymme pääsi mukaan myös tämä pinkki kokeilu.
Kun tasohuovutus tuli opittua, halusin testata myös jotain muuta ja tämä ruukku syntyi kaavahuovuttamalla.
Tällä tapaa sitä voisi tehdä myös vaikka hattuja ens talveksi! ;)



Kevätterkuin,


tiistai 8. maaliskuuta 2011

Irtopäällisiä!

Saman tien kun oltiin saatu kiinteät verhoilut tuoleihin valmiiksi (mulla tosin Möhkö odottaa edelleen selkänojakangasta!) alettiin opiskella miten tuoleihin tehdään irtopäällisiä.
Ohjelmaan kuului sekä kovan tuolin, että pehmeän tuolin päällinen.

Valitsin kovaksi tuoliksi ruokailutuolimme, joka ei tosin pehmustettuna kovinkaan kova ole, mutta kuuluu kuitenkin tuohon kategoriaan "kovat tuolit".

Koska en ole ollenkaan varma siitä, millaiset huput tuoleihini haluan, toteutin tämän koulutyön edullisesta, mutta aina yhtä loistavasta Ikean Minna-puuvillasta.




Muutoin mahdollisimman yksinkertaiseen huppuun tein selkämykseen leveän, tikatun vastalaskoksen nappi-koristein. Ja tietty dimangejakin piti mukaan saada!

Toistaiseksi päällisiä on vaan yksi...enkä vielä ole päättänyt tehdäänkökään niitä 7ää lisää.

Pehmeäksi peitettäväksi otin vaalean divaanimme, jonka kangas on ajan myötä nuhraantunut rumaksi...sama on myös muotokulmasohvan kankaalle käynyt ja päällistä kaivattais kovasti!!!

Mutta ensin siis harjoittelin tällä divaanilla. 
Yllättäin tämän istuvuuden kanssa ei töitä tarvinnut tehdä ollenkaan enää niin paljon kuin tuon kovan tuolin päällisen kanssa...liekö harjotus sitten jo näkyi tässä...tai kävi vaan tuuri! ;) ...mutta jokatapauksessa työnä tämä oli yllättävän helppo. 
Soffa...oota vaan...sun vuoro on kohta!! :)


Kankaana on taas...yllätys yllätys...Ikean Minna! ...nyt uutuusvärissä!
Meidän 14v pohdiskeli seuratessaan päällisen sovitusta: "Mikä järki on tehdä ruskeaan ruokailutuoliin valkoinen päällinen...ja samassa huoneessa olevaan valkoiseen divaaniin ruskea päällinen?! Ihanko vaan värin vaihtamisen ilosta?"

...niinpä...veti hiljaseksi... :D

Ja nyt suunnittelemaan huovutettavaa tuoteperhettä, johon koristekirjonnalla saa lisää ilmettä!


perjantai 28. tammikuuta 2011

Valmis pikkutuoli...

Koululla tehdyn verhoilutyön jälkeen valmistin vielä pikkutuolini kylkeen samasta verhoilukankaasta ruusun. Pitäähän Pink Beautyssä nyt jotain extraa olla! ;)




Tuoli on toki ollut valmiina jo jonkun aikaa, mutta jotenki tää blogin päivittäminen on ollu viimeaikoina tahmeeta. Mut tänään paistaa keväinen (?) aurinko ja minä päätin ryhdistäytyä! :)


tiistai 14. joulukuuta 2010

Valkea Joulu....

Jo toukokuussa se keksittiin...meidän luokka värkkää pöydän joulumyyjäisiin! Ja kun toukokuuta kerran elettiin, tottahan toki hyräiltiin Vain valkeata Joulua...! ☺ Siinäpä samalla tuli teema myyjäisiimme!
Syksyn aikana idea kasvoi ja kehittyi niin, että itsenäisyyspäiväviikolla meillä oli myyjäispöytä koulun avoimien ovien tilaisuudessa. Tuotteita väsätessä tuli samalla suoritettua sekä tuotesuunnittelun, että kulttuurilähtöisen valmistamisen näytöt. Näyttötilaisuus oli koululla myyjäisten yhteydessä.


Ajatuksena meillä oli, että harmonisen kokonaisuuden saavuttamiseksi pidättäydytään vain yhdessä värissä tuotteissa...valkoisessa. Toinen pääväri oli hopea. Muotona lumihiutale sopi kokonaisuuteen hienosti!


Erilaisia tuotteita syntyi todella runsas määrä. Käsin painettua kangasta löytyi aika monesta...liekö syynä koko syksyn jatkunut kankaanpainokurssi. ;)




Sekä kokonaisuus, että tuotteet erikseen saivat kovasti kiitosta ja näytöstäkin suoriuduttiin lähestulkoon täysin pistein! 


Yksi artikkeli vain myytävistä tuotteista puuttui... Väsäsimme pikaisesti itsellemme valkoiset tonttulakit prodeeratuilla nimillä varustettuina...näitä olisi halunnut ostaa yksi jos toinenkin valkoisen joulun ystävä.


Meille tuo koulun myyjäistapahtuma ei tietenkään riittänyt, vaan varasimme pari pöytää myös Loimaalta Sarka-museon joulumyyjäisistä. Ja siellä kävikin sunnuntaina muutaman tunnin aikamoinen vilske ja vipinä.
Hämärässä aulassa, suurten ikkunoitten edessä, joista avautui upea talvinen maalaismaisema, pöytämme tuli hienosti esiin hohtavana ja kimmeltävänä keräten ihmisiä ympärilleen.


Ja ennen kuin tämä urakka oli saatu kokonaan vietyä läpi, syntyi jo seuraava idea...kun kerta toukokuussa mietittiin joulua, miksei joulukuussa voisi miettiä kevättä ja myyjäisiä keväisessä puutarhassa teemalla Puutarhajuhlat! Eli niitä odotellessa...☺