tiistai 8. maaliskuuta 2011

Irtopäällisiä!

Saman tien kun oltiin saatu kiinteät verhoilut tuoleihin valmiiksi (mulla tosin Möhkö odottaa edelleen selkänojakangasta!) alettiin opiskella miten tuoleihin tehdään irtopäällisiä.
Ohjelmaan kuului sekä kovan tuolin, että pehmeän tuolin päällinen.

Valitsin kovaksi tuoliksi ruokailutuolimme, joka ei tosin pehmustettuna kovinkaan kova ole, mutta kuuluu kuitenkin tuohon kategoriaan "kovat tuolit".

Koska en ole ollenkaan varma siitä, millaiset huput tuoleihini haluan, toteutin tämän koulutyön edullisesta, mutta aina yhtä loistavasta Ikean Minna-puuvillasta.




Muutoin mahdollisimman yksinkertaiseen huppuun tein selkämykseen leveän, tikatun vastalaskoksen nappi-koristein. Ja tietty dimangejakin piti mukaan saada!

Toistaiseksi päällisiä on vaan yksi...enkä vielä ole päättänyt tehdäänkökään niitä 7ää lisää.

Pehmeäksi peitettäväksi otin vaalean divaanimme, jonka kangas on ajan myötä nuhraantunut rumaksi...sama on myös muotokulmasohvan kankaalle käynyt ja päällistä kaivattais kovasti!!!

Mutta ensin siis harjoittelin tällä divaanilla. 
Yllättäin tämän istuvuuden kanssa ei töitä tarvinnut tehdä ollenkaan enää niin paljon kuin tuon kovan tuolin päällisen kanssa...liekö harjotus sitten jo näkyi tässä...tai kävi vaan tuuri! ;) ...mutta jokatapauksessa työnä tämä oli yllättävän helppo. 
Soffa...oota vaan...sun vuoro on kohta!! :)


Kankaana on taas...yllätys yllätys...Ikean Minna! ...nyt uutuusvärissä!
Meidän 14v pohdiskeli seuratessaan päällisen sovitusta: "Mikä järki on tehdä ruskeaan ruokailutuoliin valkoinen päällinen...ja samassa huoneessa olevaan valkoiseen divaaniin ruskea päällinen?! Ihanko vaan värin vaihtamisen ilosta?"

...niinpä...veti hiljaseksi... :D

Ja nyt suunnittelemaan huovutettavaa tuoteperhettä, johon koristekirjonnalla saa lisää ilmettä!


perjantai 28. tammikuuta 2011

Valmis pikkutuoli...

Koululla tehdyn verhoilutyön jälkeen valmistin vielä pikkutuolini kylkeen samasta verhoilukankaasta ruusun. Pitäähän Pink Beautyssä nyt jotain extraa olla! ;)




Tuoli on toki ollut valmiina jo jonkun aikaa, mutta jotenki tää blogin päivittäminen on ollu viimeaikoina tahmeeta. Mut tänään paistaa keväinen (?) aurinko ja minä päätin ryhdistäytyä! :)


tiistai 14. joulukuuta 2010

Valkea Joulu....

Jo toukokuussa se keksittiin...meidän luokka värkkää pöydän joulumyyjäisiin! Ja kun toukokuuta kerran elettiin, tottahan toki hyräiltiin Vain valkeata Joulua...! ☺ Siinäpä samalla tuli teema myyjäisiimme!
Syksyn aikana idea kasvoi ja kehittyi niin, että itsenäisyyspäiväviikolla meillä oli myyjäispöytä koulun avoimien ovien tilaisuudessa. Tuotteita väsätessä tuli samalla suoritettua sekä tuotesuunnittelun, että kulttuurilähtöisen valmistamisen näytöt. Näyttötilaisuus oli koululla myyjäisten yhteydessä.


Ajatuksena meillä oli, että harmonisen kokonaisuuden saavuttamiseksi pidättäydytään vain yhdessä värissä tuotteissa...valkoisessa. Toinen pääväri oli hopea. Muotona lumihiutale sopi kokonaisuuteen hienosti!


Erilaisia tuotteita syntyi todella runsas määrä. Käsin painettua kangasta löytyi aika monesta...liekö syynä koko syksyn jatkunut kankaanpainokurssi. ;)




Sekä kokonaisuus, että tuotteet erikseen saivat kovasti kiitosta ja näytöstäkin suoriuduttiin lähestulkoon täysin pistein! 


Yksi artikkeli vain myytävistä tuotteista puuttui... Väsäsimme pikaisesti itsellemme valkoiset tonttulakit prodeeratuilla nimillä varustettuina...näitä olisi halunnut ostaa yksi jos toinenkin valkoisen joulun ystävä.


Meille tuo koulun myyjäistapahtuma ei tietenkään riittänyt, vaan varasimme pari pöytää myös Loimaalta Sarka-museon joulumyyjäisistä. Ja siellä kävikin sunnuntaina muutaman tunnin aikamoinen vilske ja vipinä.
Hämärässä aulassa, suurten ikkunoitten edessä, joista avautui upea talvinen maalaismaisema, pöytämme tuli hienosti esiin hohtavana ja kimmeltävänä keräten ihmisiä ympärilleen.


Ja ennen kuin tämä urakka oli saatu kokonaan vietyä läpi, syntyi jo seuraava idea...kun kerta toukokuussa mietittiin joulua, miksei joulukuussa voisi miettiä kevättä ja myyjäisiä keväisessä puutarhassa teemalla Puutarhajuhlat! Eli niitä odotellessa...☺


perjantai 12. marraskuuta 2010

Verhoilukurssi etenee...

Oma pieni pinkki tuolini alkaa olla valmiina...pienen jalkahoidon hän vielä tarvitsisi ja pienen koristuksen kylkeensä ennen näytteilleasettamista koulun käytävälle ja arviointia.


Tämä oli kurssin helppo osio...Möhkön kanssa työskentely onki sitten jotain aivan muuta! :)


Tuolivanhus näyttää jo päällekin päin niin jääräpäiseltä, että päätin aloittaa sen purkamisen jo kotona...mitä sitä kallisarvoisia oppitunteja tuhlaamaan moiseen puuhaan!


Voitte varmaan arvata miten tuolin kaikki eri kerrokset on vuosien saatossa kerännyt itteensä pölyä, purua ja moskaa! Ja miten ne pölisi kun siirsin noita kerroksia jätesäkkiin!


Mielenkiintoisinta purkutyön edetessä oli viimeisenä kerroksena vastaan tullut "pehmuste"...


...suikaleiksi leikattua sanomalehteä!
Siitäkös sitä pölyä vasta syntyikin! Samalla se myös paljasti tuolin historiasta sen, että se on valmistettu Suomessa! Ja opettajan mukaan paperisilppu viittaa pula-aikaan, eli tuoli olisi tehty heti sodan jälkeen.

Purettuani tuolia kotona autotallissa 15 tuntia, oli siinä vanhaa jäljellä enää vain jouset ja niiden sidokset...itse  kun en enää ollut varma mitä näille pitää tehdä.



 Tässä jamassa sitten kiikutin tuolin Loimaalle jatkokäsittelyyn ja purkuhommahan vain senkus jatkui!
Sekä jousien sidokset, että jousia suojaava puu piti poistaa...eli purkutunnit senkus lisääntyivät.
Naulat, nupinaulat ja sinkelit oli TODELLA tiukasti kiinni tuolin runkopuussa...ja se tuntui käsissä! ...ja työkaluissa!


Naulannostajasta katkesi pala!!

Mutta työvoitto tuli saavutettua ja Möhkö viimein siistittyä!


Tästä homma jatkui heti jousien sitomisella uudelleen pohjaansa (osa oli aikojen saatossa irronnut) ja uusien sidontojen tekemisellä. 
Ehkäpä tästä vielä tulee istuttava tuoli jonain päivänä!


perjantai 8. lokakuuta 2010

Ostoksia verhoilukurssia varten...

Koulussa on vuorossa jotain aivan uutta...verhoilua!
Ja jotta tunneilla olisi jotain työstettävää, alkoi suunnaton sopivan tuolin metsästys. Oli yllättävän vaikeeta löytää mieleinen tuoli, joka vieläpä mahtuisi kotiin jonnekin...ajatuksena oli, että makuuhuone kaipaisi pienen lepotuolin nurkkaansa...siis TOSI pienen ja Ekotoriltahan se viimein löytyi!
Tämä ihana rumilus nökötti siellä yhdessä nurkassa jääkaappien ja pakastimien takana odottaen minua. Kassalla myyjä vielä varmisti, että haluatko TODELLA ostaa TUON! ...ja kun edelleen olin varma halustani tämän tuolin omistajaksi, myi hän sen minulle kymmenellä eurolla. Kaksi euroa sain alennusta siitä hyvästä, etten ottanut kaikke tuoliin kuuluvaa mukaani...selkänojan superlonit olivat minusta jo sen verran elämää nähneitä, että saivat jäädä lepäilemään sinne kylmäkoneitten taakse.
Kankaan ostin jo kesällä Eurokankaasta, kun törmäsin tismalleen minun näköiseen ja ennen kaikkea, väriseen huonekalukankaaseen, joka kaiken lisäksi myytiin pois pilkkahinnalla! Ettekä varmaan arvaa minkä värinen se kangas on! No okkei...on se pinkki! Mut entä se hinta? ...3,6 metrin pala maksoi 7,40 €!! Mahtoiko myyjä silloisen helteen tuskastuttamana laskea kassalla jotain pieleen?!? No, en minä valita! :)
Tässä ruma ankanpoikaseni ennen käsittelyyn pääsyä:






Mutta ei siinä kaikki kurssini hommat...tänään kävimme siskoni kanssa täydentämässä romujen tuolien varastoani tällä muhkealla, muhkuraisella, rikkinäisellä ja LIKAISELLA yksilöllä:


Ja katsokaa kuinka ihanat jalat tässä möhköfantissa on:


Siskon perheelle on nousemassa uusi omakotitalo, jonka yläkerran perheen kolme poikaa tulevat asuttamaan ja tämän tuolin ajattelimme sinne poikien aulatilaan. Suunnittelimme siihen mustaa, kanvastyyppistä kangasta hopeanvärisillä tereillä ja napeilla. Eli siis varsin miehekästä meininkiä pinkin pikkutuolini vastapainoksi!

Saapas nähdä mitä näistä syntyy kun kurssi etenee! ☺


tiistai 21. syyskuuta 2010

Vihdoinkin jotain näytettävää! ☺


Viime vuonna koulussa tehtiin laskosverho, jonka minä toteutin valkoisesta pellavasta ruskeilla tehosteilla.
Jo tuolloin ostin samaa pellavaa varastoon ajatuksena tehdä verholle pariksi päiväpeitto. Aikaa ehti kulua jo sen verran, etten enää uskonut päiväpeiton koskaan somistavan makuuhuonettamme, mutta ilokseni olin väärässä!
Ja nyt sängyllämme leveilee ihan itse, hiellä ja tuskalla ommeltu pellavapeite! ☺


Voitte varmaan kuvitella fiilikset kun ahtaalla ompelupöydällä ommellen ja lattialla paloja leikellen ja asetellen yhdistin kerrokset toisiinsa...vuorina on ruskea puuvillasekoitekangas, sen päällä vanulevy (ei ihan niin paksu kuin olisin halunnut), sitten valkoisesta lakanakankaasta välivuori ja päällimmäisenä tuo ihana venyvä ja vanuva pellava!

Mutta toisaalta...mitä isompi haaste, sen suurempi on myös onnistumisen ilo ja riemu!



Vielä olisi pellavaa jäljellä myös tuon pikkuikkunan verhoon...saas nähdä miten sen kanssa käy... ;)


torstai 19. elokuuta 2010

Jälles täällä...! ☺

Muotokappa, vuoritetut silkkiverhot, pintamateriaalien opiskelua, talon kokonaisvaltainen sisustussuunnitelma pintoineen ja kalusteineen, näyttö marraskuun lopulla...PANIC!!! IHANAA!!! ☺

Eli opiskelut on taas lähteny kesän jälkeen käyntiin eikä mitenkään pehmeällä laskulla, vaan heti vauhdilla! ...niinhän me vissiin keväällä taidettiin toivoa... mut nyt tuntuu ettei pää ehdi mukaan ollenkaan. ;)

Kesän helteet ei paljoa innostanut ompelemaan/sisustelemaan...bambu-langasta virkatut tiskirätit ja keittiöpyyhkeet oli ihan riittävä työ pitämään kädet rauhallisina. Vaikka kyllähän sitä kait jotain pientä muutakin tuli värkättyä...laitan niistä jossain vaiheessa kollaasin vaikka, jotta uskotte... ;)
Niin ja tehtiinhän me mökillä keittiö- ja vessaremppaa...
Jotenkin sitä aina kuvittelee että loman aikana saa aikaseks paljon enemmän...mutta tärkeintähän kait on se lomailu ja lepo!


Oikeaa syksyä odotellen,