tiistai 8. maaliskuuta 2011

Irtopäällisiä!

Saman tien kun oltiin saatu kiinteät verhoilut tuoleihin valmiiksi (mulla tosin Möhkö odottaa edelleen selkänojakangasta!) alettiin opiskella miten tuoleihin tehdään irtopäällisiä.
Ohjelmaan kuului sekä kovan tuolin, että pehmeän tuolin päällinen.

Valitsin kovaksi tuoliksi ruokailutuolimme, joka ei tosin pehmustettuna kovinkaan kova ole, mutta kuuluu kuitenkin tuohon kategoriaan "kovat tuolit".

Koska en ole ollenkaan varma siitä, millaiset huput tuoleihini haluan, toteutin tämän koulutyön edullisesta, mutta aina yhtä loistavasta Ikean Minna-puuvillasta.




Muutoin mahdollisimman yksinkertaiseen huppuun tein selkämykseen leveän, tikatun vastalaskoksen nappi-koristein. Ja tietty dimangejakin piti mukaan saada!

Toistaiseksi päällisiä on vaan yksi...enkä vielä ole päättänyt tehdäänkökään niitä 7ää lisää.

Pehmeäksi peitettäväksi otin vaalean divaanimme, jonka kangas on ajan myötä nuhraantunut rumaksi...sama on myös muotokulmasohvan kankaalle käynyt ja päällistä kaivattais kovasti!!!

Mutta ensin siis harjoittelin tällä divaanilla. 
Yllättäin tämän istuvuuden kanssa ei töitä tarvinnut tehdä ollenkaan enää niin paljon kuin tuon kovan tuolin päällisen kanssa...liekö harjotus sitten jo näkyi tässä...tai kävi vaan tuuri! ;) ...mutta jokatapauksessa työnä tämä oli yllättävän helppo. 
Soffa...oota vaan...sun vuoro on kohta!! :)


Kankaana on taas...yllätys yllätys...Ikean Minna! ...nyt uutuusvärissä!
Meidän 14v pohdiskeli seuratessaan päällisen sovitusta: "Mikä järki on tehdä ruskeaan ruokailutuoliin valkoinen päällinen...ja samassa huoneessa olevaan valkoiseen divaaniin ruskea päällinen?! Ihanko vaan värin vaihtamisen ilosta?"

...niinpä...veti hiljaseksi... :D

Ja nyt suunnittelemaan huovutettavaa tuoteperhettä, johon koristekirjonnalla saa lisää ilmettä!


5 kommenttia:

  1. Tyylikkäät päälliset! Voi kun hallitsisi itsekin nuo ompeluhommat, mutta ei.

    Hauskaa huovutuskurssia, meillä juuri hiljan yksi moinen päättyi :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat tuolinhuput! Osaan kyllä ommella, mutta en saa aikaiseksi aloittaa. Sisko kun näki nuo , niin tilas heti minulta heille =), onkohan nyt alettava ompelemaan =)
    Mukavaa naistenpäivää!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Kivoja töitä! Hyvää naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos naiset kommenteistanne! ☺

    Sinikka...mulla kesti hetken aikaa lämmetä huovutukselle, mut nyt tuntuu että pyörä on lähtenyt pyörimään...ja yhä kiihtyvällä tahdilla! Ostin jo kotiinkin bambuverhon! :)

    Päivi...ensimmäisen hupun tekeminen on se isoin juttu...sittenhän on jo tarkka kaava valmiina...enkä silti saa hommaa jatkettua, joten tiedän tarkkaan tunteesi! :D

    Kiitos Intianminttu! Mukavaa naistenpäivän iltaa sinullekin!

    -A-

    VastaaPoista
  5. Upea divaani.Mistä ostit?Kun olemme etsineet divaanin,mutta edullisen divaanin.Toivottavasti suostut kertomaan mistä ostit sen.:)

    VastaaPoista